tiistai 18. maaliskuuta 2014

Voi apua..


Onpas tullut piiiitkä väli näihin jo.. Lähiaikoina yritän ehtiä päivittämään jotain juttuja, leipominen jatkuu mutta bloggailuun intoa ei ole riittänyt.

Jospa nyt uuden elämäntapamuutos-bloggailun myötä innostuisi tätäkin jatkamaan :)

Ihanaa alkavaa kevättä ihmiset <3





tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kaksosten syntymäpäiväkakut "80v" juhliin

Tehtävänanto oli seuraava : kaksi vaaleanpunaista kakkua vaaleanpunaisilla kukilla ja sisnisillä perhosilla.

Se, mikä meni nyt koristelussa vikaan oli se, että en sulattanut valkosuklaata tarpeeksi, vaan sitä aika ajoin jähmettyi pursotuspussiin. Lopputulokseen oltiin kuitenkin kaikki osapuolet ihan tyytyväisiä, ja makua kehuttiin kovin. Sisällä kakussa kermaa ja mansikoita kesäisen vuodenajan mukaan!

Kuorrute vaniljan makuista kaulintamassaa, kukat sokerimassaa.



Keskikesän mansikkakakku

Oli aivan pakko saada omaan syöntiin maailman parasta kakkua! Sisällä ja päällä pelkkää tuoretta, raikasta kermaa ja tuoreita sokeroituja mansikanviipaleita :) ei mitään kreemijauheita, ei mitään muutakaan ylimääräisiä :) ainoastaan ripaus vaniljasokeria ja tomusokeria sekaan.

Koristeena sokerimassakukkia ja marsipaanilehtiä + perhosia :)

torstai 21. kesäkuuta 2012

Pääkallokakkku

Tässä sitten erään Veeti- pojan 9 v kakku :) sisällä lakumoussea, vadelmamoussea ja kermaa.

Mustan kaulintamassan tein sulattamalla lakufudgea kuohukermatilkan kanssa, nami mikä maku! Minä inhoan mustan sokerimassan makua, joten tämä kokeilu kyllä kannatti. Pääkallo onkin ihan vaan valkoista sokerimassaa.



Lakumoussen tein tällä kertaa niin, että vatkasin 3dl kuohukermaa, johon loppuvaiheessa lisäsin vähitellen 2dl lakukastiketta ( Rainbow). Siihen sitten viekä erikseen vatkattua Flora vispiä, ja näin syntyi herkkua! Ei tarvinnut erikseen sulatella lakuja, jäähdytellä tuntikausia jääkaapissa ym ym. Maku oli lähes sama mikä Kinuskikissan ohjeella Kick- karkeista tulee, mutta hinta ja tekeminen päästivät vähemmällä :)

Vadelmamousse oli ihan valmis jauheesta sekoitettua. Kakun kostutin vaniljakermalla, ja pohjana oli ihan perus 6 munan vaalea kakkupohja.

Marsipaanilla leikkimistä :)

Otin itseäni niskasta kiinni, ja päätin vihdoin alkaa opettelemaan kukkien tekoa ihan itse, ettei oo kaupan kukkavalikoiman varassa. Monia ärräpäitä, monia tunteja, monia myttäiltyjä kukkia myöhemmin tässä on kuvia mun ensimmäisistä aikaansaannoksistani joista kuvia kehtaa ottaa :)



Alimman kuvan kukkaset ovat tulossa kaverini äidin 60v kakkuun parin viikon päästä.

Ensi viikon projektiin kuuluu vaaleanpunaisia ruusuja ja sinisiä perhosia :) seuraavaksi varmaankin niistä sitten kuvia!

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Jenni 1v



Toiveena oli raikkaat eikä pliisut värit :)  Sisällä tässä kakussa pätkistäyte.

Alemmassa kuvassa huonompi kuvanlaatu, yritin saada herneenpalon sisällä nukkuvasta vauvasta kuvaa mutta puhelin näköjään teki tepposet kameran kanssa. Idean koristeluun sain kaverilta kenen tytölle kakku tuli, hän oli löytänyt jostain kuvan missä oli herneenpalkoon laitettu vauva kakun päälle ja oli ihastunut siihen kovin.

Angry Birds- kakku

Kaverin pojan synttäreille tuli pyyntö tälläisestä kakusta, joten lähdinpä toteuttamaan vaikka näpertelyn lopputulos jännitti etukäteen :D



Täytteenä Piltin kuningatarsose sokeroituna, ja mascarponejuusto+kerma.

Kaveri kasaa kakun loppuun kotona, kun pelättiin ettei linnoitus kestä kuljetusta. Kuva lopullisesta kakusta tulee vielä!

ja tässä siitä sitten kuvaa :) Kiitos Riikka!

Pienelle prinsessalle kakku :)



Toivomuksena oli vaaleanpunaista, kukkia ja perhosia :) täytteenä pätkis-mascarpone-kerma

perjantai 18. toukokuuta 2012

Sitruuna- kermatäytteinen kinuskikakku

Pitkästä aikaa..

Olen ollut laiska päivittelemään tänne mitään, hirmuinen hulina kotona lasten ja uuden perheenjäsenemme kääpiöpinseri Taunon tultua taloon. Koitan ryhdistäytyä, ja nyt lätkäisen kuvia kakuista, mutta ohjeita en jaksa laitella :D

Tässäpä Eemelin 1v kakku


Ja tässä kummipoikani kastekakut! Näisää käytetty vaahtokarkin makuista kaulintamassaa





perjantai 30. maaliskuuta 2012

Heipparallaa!

Ollut nyt hiljaiseloa leipomisen suhteen,  mutta tänään/ huomenna tilanne korjautuu koska meillä vietetään 1v syntymäpäiviä!  Luvassa on kermakakkua kuningatarmoussetäytteellä, mutta nyt taidan olla sen verran kiireinen muuten että suolaiset ostellaan valmiina kaupasta :)

Työn alla on myös yksi voileipäkakku, ja yksi täytekakku jotka ei omaan syöntiin tule. Täytekakku on sitruuna/kermatäytteinen ja kinuskilla kuorrutettu, ja voileipäkakku se mun suosikkini, eli Kinuskikissan kinkku-salami versio.

Kuvia siis ohjeiden kera tulossa taas!

perjantai 17. helmikuuta 2012

Munakoisoa, paprikaa, ja sipulia jugurttikastikkeen kanssa



Herkullinen ja sopivan täyttävä iltapala :)

Jugurttikastike:

turkkilaista jugurttia
raastettua kurkkua
murskattua valkosipulia
ripaus suolaa
ripaus sokeria

Määriä en mittaillut sen kummemmin, vaan maistelin välillä ja lisäilin mitä mielestäni piti.

Sitten itse annoksen raaka-aineisiin:

1 keskikokoinen munakoiso
1 suippopaprika
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
chilijauhetta tai tuoretta chiliä
1/2 tl suolaa
1 rkl ketsuppia TAI 1rkl sitruunamehua/ viinietikkaa + 1/2 rkl sokeria

paistamiseen oliiviöljyä

pinnalle persiljaa

Suikaloi munakoiso, paprika, sipuli, ja hienonna valkosipuli




Ripottele munakoisojen päälle suolaa, ja anna niiden itkettyä hetki. Näin estät liian öljyn imeytymisen munakoisoihin!

Lämmitä paistinpannussa miedolla lämmöllä oliiviöljyä, ja lisää munakoisosuikaleet. Jatka paistamista miedolla lämmöllä, kunnes munakoisot muuttuvat pehmenneen näköisiksi, ei kuitenkaan mössöksi . N. 4-5 min riippuen suikaleiden paksuudesta on riittävä aika. Lisää pannulle paprikat, sipuli ja valkosipuli. Kun sipuli alkaa olla kuullotettu, annos on valmis maustettavaksi.. Eli lisää suola, chilijauhe ja ketsuppi/ vaihtoehtoisesti happo+sokeri.

Silppua pinnalle persiljaa, ja NAUTI! Halutessasi vielä ruokaisamman annoksen, voit keittää lisukkeeksi vaikkapa jasmiiniriisiä.

Lakka-kinuski juustokakku



2 vuotiaan tyttäreni nimipäiville halusin jotain herkkua, ja mieli teki perinteistä lakka-kinuski täytekakkua.. Hetken pähkäiltyäni asiaa, tulin lopputulokseen että on aika kehittää jotain uutta tuosta klassikkoreseptistä.. Uutta ainakin minulle, en tiedä onko joku tämän "keksinyt" jo aiemmin.

Pohjaksi kakkuun tuli puolet 3 munan suklaakakkutäytepohjasta, jonka paistoin samassa vuoassa jossa kakun sitten hyydytin.

Täyte:

250g mascarponejuustoa
250g maitorahkaa
3dl kuohukermaa
1dl tomusokeria
1 1/2 dl lakkahilloa (siivilän läpi paseerattuna eli ilman siemeniä)
6 liivatelehteä
4rkl sitruunamehua

Kinuski:

2dl fariinisokeria
2dl kuohukermaa


Aloita täytteen valmistus laittamalla liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Sekoita mascarponejuusto, maitorahka ja tomusokeri keskenään, ja lisää joukkoon lakkahillo. Vaahdota kuohukerma.  Liuota liivatelehdet kuumaan sitruunamehuun, ja lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen mascarpone-maitorahkaseokseen.  Lisää kermavaahto varovasti käännellen sekaan.

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, ja nosta puoliksi leikattu kakkupohja vuoan pohjalle. Levitä täyte päälle, ja laita jääkaappiin hyytymään n. 3 tunnin ajaksi, tai mielellään vaikka yön yli.

Valmista kinuski vaikka teflonkattilassa, taikka paistinpannulla. Sekoita kerma ja fariinisokeri, ja anna kiehehtaa. Kun seos kiehuu, madalla lämpötilaa, ja välillä sekoitellen anna kiehua n. 20 min. Kinuski on valmista kun tiputat tipan lasiin jossa on kylmää vettä, eikä tippa lähde pois muodostaan. Kinuskikissan blogissa löytyy hyvä kuvitettu ohje tähänkin hommaan!

Anna kinuskin jäähtyä aavistuksen verran ennen kakun päälle kaatamista, mutta älä odota liian pitkään ettei se jämähdä kattilaan. ÄLÄ ota kakkua pois vuoasta ennen kun kinuski on jäähtynyt ja jämähtänyt!

Itse halusin täytekakkumaisen ulkonäön tähän, joten pursottelin kermaa. Ei ole kuitenkaan välttämätöntä :)

Hiljaista on pitänyt..

Mutta nyt tuleekin sitten kerralla useamman herkun ohjeet :D on tullut paljon taas tehtyä, mutta ei oo saanut aikaiseksi tänne mitään päivitellä. Parannan tapani!

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Rumpukakku






Kyseessä sisällöltään identtinen kakku kitarakakun kanssa :) 6 munan kakku tämä.

Kitarakakku



Kaverin pienen pojan 3v synttärikakku kyseessä..Settiin kuuluu myös rumpukakku :)

Pohjana 2x 4 munan suklaa käärettorttupohjaa rouhitulla pätkiksellä höystettynä. Täytteessä tällä kertaa mascarponejuustoa, kermaa ja rouhittuja pätkiksiä+ kuivattua minttua.

Täytteen ohje:

1prk mascarponejuustoa (tai jos haluaa voi käyttää maustamatonta tuorejuustoa 200g)
1prk Flora vispiä tai 2,5dl mitä tahansa vispikermaa/kuohukermaa
1pss minipätkiksiä
1rkl kuivattua minttua
0,5 dl sokeria
1tl vaniljasokeria

Vaahdota kerma. Sekoita mascarponejuusto rouhitun pätkiksen sekaan, ja lopuksi nämä kerman kanssa sekaisin. Lisää sokeria maun mukaan, ja kuivattu minttu.


Päällä kakussa vaahtokarkkitaikina, kaupasta valmiina ostettu kaulintamassa(?) vai millähän nimellä se nyt mahtoi kulkea.. Massan alla kakun päällä on 2dl kermaa aika kovaksi vatkattuna.

Kitaran kielet ym on tehty koristelugeelillä, helmet ovat pehmeitä kullan ja hopean värisiä koristelukuulia.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Kana-pekonipiirakka



Iski sitten oikein suolaisen ja rasvaisen himo, ja piti jotain kehitellä ja ÄKKIÄ!

Tämä on vallan helppo piirakka, jonka valmistuksessa ei kauaa kestänyt--. 45min meni uunissaoloaikoineen siihen kun oli lautaselta syötynä :D

Pohja:

250g voita
4dl vehnäjauhoja
1 1/2dl kylmää vettä

TAI valmis murotaikina/piirakkataikina

Täyte:

1 paketti pekonia
250g kanasuikaleita
2 isoa sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 punainen paprika
4 pienehköä tomaattia
1prk ananaspaloja
2rkl ketsuppia

mustapippurirouhetta, 1 lihaliemikuutio, 1 tl suolaa,

(aurajuustoa, jalapenoja, herkkusieniä..mistä ikinä nyt sattuu hirveesti tykkäämään)

munamaito:

2 munaa
2 1/2dl maitoa

Pinnalle juustoraastetta


Valmista taikina nyppimällä voi ja vehnäjauhot keskenään. Lisää sitten kylmä vesi, ja vaivaa taikina tasaiseksi. Laita taikina kelmun sisälle ja jääkaappiin lepäämään.

Valmista täyte. Pilko pekoni, paprikat, sipuli, valkosipuli ja tomaatit  kuutioiksi. Ruskista ensin pekonikuutiot, ja lisää sitten pannulle kanasuikaleet. Kun kanat alkavat olla lähes kypsiä, lisää joukkoon sipuli ja paprikakuutiot. Kun sipulit alkavat olla läpikuultavia, lisää joukkoon valkosipuli, ja tomaattikuutiot sekä ananas. Anna muhia pannulla, ja lisää joukkoon mustapippuria, lihaliemikuutio, suola ja ketsuppi. Itse lisäsin tässä vaiheessa joukkoon sinihomejuustomuruja n. 1/2dl.

Levitä taikina suurehkolle uunipellille ja esipaista 225 asteisessa uunissa n. 5min. Tämän jälkeen levitä täyte pohjan päälle, sekoita munamaito ja kaada se täytteen päälle. Lopuksi ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista piirakkaa 225 asteisessa uunissa n. 20min alatasolla. Piirakka on valmis kun reunat ja juusto ovat ruskistuneet kauniisti. Anna piirakan vetäytyä hetki ennen leikkaamista.

Sit ei muuta kuin syömään! Lisukkeeksi käy vaikka vihreä salaatti.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Nopeat rukiiset pizzahyrrät

Ystäväni Eeviksen innoittamana lähdin laittamaan vedetään hatusta- reseptiä ylös. Tämä resepti on koostunut puuttuvista aineksista ja sovellustaidosta :D  Olen tykännyt tehdä pizzahyrriä peruspizzataikinasta, mutta yhdellä kerralla jauhot loppuivatkin kesken, ja piti käyttää ruisjauhoja lisänä. Tänään, kun alkoi tehdä näitä mieli oli hiiva loppunut..

Tälläinen ohje tällä kertaa!



Pohja:

3dl kylmää vettä
6dl vehnäjauhoja
2dl ruisjauhoja
2tl leivinjauhetta
1/2tl suolaa
50g sulatettua voita

Täyte:

250g jauhelihaa
paketti pekonia
1 iso sipuli
2 kynttä valkosipulia
100g (puoli pakettia) paseerattua tomaattia  (hätätapauksessa sama määrä tomaattimurskaa käy)
tomaattipyrettä pohjalle levitettäväksi, n. 2rkl
lihaliemikuutio
oregano, basilika, mustapippurirouhe
juustoraastetta


Täytteeksi käy mikä tahansa lempipizzatäytteesi, kunhan ei ole liian kosteaa! Itse laitoin vielä aurajuustoa ja jalapenoviipaleita.

voiteluun kananmuna

Koska taikina ei ole hiivataikina, käytä kylmää vettä! Halutessasi voit toki tehdä hiivatasikinan, käytä silloin lämmintä vettä ja 50g tuorehiivaa.

Mittaa vesi kulhoon, ja sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseosta vähitellen, ja vaivaa kuten hiivataikinaakin. Lisää joukkoon pienissä erissä jauhon kanssa vuorotellen jäähtynyt, sulatettu voi. Taikina saa olla aika napakkaa, mutta ei liian kovaa/kuivaa.


Jätä taikina lepäämään. Ruskista pannulla pieneksi kuutioitu pekoni, ja lisää sitten jauheliha. Kun jauheliha on lähes ruskistettu, lisää joukkoon sipuli, ja hetken kuluttua valkosipuli (murskattuna, viipaleina, tai rouheena..) . Lisää pannulle paseerattu tomaatti, ja anna hautua hetki.

Kun täyte on vähän jäähtynyt, kauli pohjataikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Sivele pintaan tomaattipyre, ja ripottele juustoraastetta. Levitä sitten täytettä niin , että molemmille pitkille sivuille suorakaidetta jää täyttämätöntä pohjalevyä n. 5cm levyiset kaistaleet. Varmista ettei täyte ole liian vetistä! Tomaattimurskan kanssa helposti jää ylimääräistä nestettä, joka tekee sitten sen ettei hyrrät pysy kasassa vaan keittyvät mössöksi.

Kääri kuten korvapuusteja varten levy rullaksi.  Leikkaa rullasta n. 3cm paksuisia paloja, ja nostele pellille. Voit kääntää reunoja vähän että menevät suppuun päältä, täyte pysyy paremmin sisällä. Voitele kananmunalla. Voit ripotella pinnalle vielä juustoraastetta.

Pista 250-asteisessa uunissa n. 10-15min riippuen hyrrien koosta. Ovat valmiita kun pinta alkaa olla kaunnin ruskea!

Anna hyrrien jäähtyä ennen kun alat siirtelemään, pysyvät paremmin kasassa.


Jos teet hiivataikinasta, muista taikinan kohotus!

lauantai 14. tammikuuta 2012

Kysymyksiä ja vastauksia

Laitan tähän tälläsen kommentointitekstin :) eli tähän voi laittaa kommentteihin kysymyksiä, toiveita blogin suhteen, toiveita jos haluaa että kokeilen kehittää jotain reseptiä jne. Rohkeesti vaan kommentoimaan!

Hyvää viikonloppua kaikille!

Taru

ps. tässä kuussa on tulossa ainakin kitarakakku ja rumpukakku :)

perjantai 13. tammikuuta 2012

Perjantai 13. ja tiramisu-suklaakakku



Kuten otsikosta ehkä voi jo päätellä, tämä päivä ei ollut paras kakuntekopäivä omassa historiassani. No, olisi tämä projekti voinut huonomminkin mennä--kaikki meni putkeen ihan siihen asti kun piti alkaa koristelemaan kakkua..Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa iski tunne, että nyt tätä kakkua ei saa syötävän näköiseksi, ei sitten mitenkään. Mutta aloitellaan sitten kuitenkin reseptin kertominen, ainakin siihen saakka kun kaikki meni putkeen ;)

Kakkupohja:

6 munaa
2 1/2 dl sokeria
1 1/2dl perunajauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
2 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
100g tummaa suklaata
25g voita
2 rkl maitoa

Voitele ja korppujauhota vuoka, laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi, ja lisää kuivien aineiden sekaan. Sulata voi ja sekoita maitoon. Vaahdota munat ja sokeri kunnon vaahdoksi, ja lisää sekaan vuorotellen jauhoseos ja voi-maito. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 50min-1h, kunnes kakku alkaa irtoamaan vuoan reunoista.

Kumoa hieman jäähtynyt kakku vaikka leivinpaperin päälle jäähtymään.



Täyte 1.

1 1/2 dl vispikermaa
200g Valion Tiramisu- maustettua rahkaa
1rkl kylmää kahvia
1tl kaakaojauhetta
1rkl sokeria

Vaahdota kerma kovaksi vaahdoksi. Sekoita rahka kerman joukkoon, ja lisää kahvi, sokeri ja kaakaojauhe. Laita jääkaappiin.

Täyte 2.

suklaakakkumousse tai suklaamousse (valmispussukka)
50g valkosuklaata rouhittuna

Valmista mousse pussin  ohjeen mukaan, ja sekoita joukkoon rouhittu valkosuklaa.

kostutukseen :
2dl maitoa+ 1/2 tl vaniljasokeria

Leikkaa kakkupohja osiin. Kostuta vaniljamaidolla, laita ensin täytettä 2 ja sitten täytettä 1 , ja kasaa kakku tällä tavoin.

Kostuta hieman kakun pintaakin. Laita kakku jääkaappiin vetäytymään sillä aikaa kun valmistat kreemin kakun pintaan.

sokerikreemi:

125g margariinia
1/2 tl vaniljasokeria
4dl tomusokeria
1rkl vettä

Vatkaa ensin hetki huoneenlämpöistä margariinia kulhossa, ja lisää vähitellen tomusokeria voimakkaasti vatkaten. Lisää kylmä vesi, ja jatka vielä vatkaamista.

TAI  niinkuin itse jouduin tomusokerin puutteessa tekemään..Tämä toinen kreemi ottaa pidempään tehdä, ja on monivaiheisempi. Toisaalta tätä on helpompi levittää kakun päälle.

marenkikreemi

3 munan valkuaiset
2,4dl sokeria
300g suolatonta voita

Erottele valkuaiset, ja mittaa sokeri haudutuskattilaan. Lämmitä koko ajan sekoittaen kunnes sokeri on täysin liuennut valkuaisten sekaan. Kaada kulhoon.


Vatkaa tehosekoittimella kunnes marenki on kovaa


Lisää joukkoon huoneen lämpöinen voi osissa ja jatka vatkaamista.




Ota kakku jääkaapista, ja sivele ohut kerros kreemiä pintaan. Jos käytit sokerikreemiä, ja se tuntuu tönkölle levittää, voit pistää sen ihan pieneksi hetkeksi mikroon, jolloin se sulaa hieman ja helpottaa levittämistä.


Käytä kakun kuorruttamiseen oman maun mukaan marsipaania, sokerimassaa tai vaahtokarkkitaikinaa. Itse käytin sokerimassaa, jonka värjäsin pastaväreillä. Tästä kohtaa alkoikin koristelun alamäki tällä kertaa.. Sain aikaan ihanan marmoroidun pinnan-- oli ruskeaa, valkoista ja vaaleanruskeaa. Kaikki oli upeeta ja ihanaa, kunnes aloin nostamaan levyä kakun päälle, ja huomasin sen juuttuneen pöytään kiinni.. Ei muuta kun massa myttyyn uudestaan ja kaulitsemaan taas..värit sekoittuivat liikaa, ja tulos oli ruman ruskea :(

Kun sain massan kakun päälle ja käänsin selkäni, 2v apulaiseni päätti vähän moukaroida kakkua..Ruman värin ja moukaroinnin yhteistuloksen jälkeen päätin sulattaa suklaata ja tehdä edes jotain pelastaakseni kakku-paran. Koukeroista tuli mitä tuli, ja tässä vaiheessa paloi leipurin hihat :D piti tehdä koristeeksi kukkanen kakun päälle.

No, kakku tuli valmiiksi, ja odottaa huomista että pääsee syödyksi. Eiköhän maku tälläkin kertaa korvaa ulkonäkövajeen.